Teema: Maailma ajalugu
Pealkiri:
Baltian historiaAutor(id): Kalervo Hovi ja Vilho Niitemaa
Kirjastus: Tammi
Linn: Helsinki
Aasta: 1991
Originaalkeel:
ISBN: 9513091120
Lehekülgi: 491
Seisukord: ümbrispaber pisut kulunud
Mõõdud: 155 × 225 mm
Suurus: tavaformaadis, kõvas köites
Sisu:
RAAMAT ASUB LAOS, SAADAVAL 3-5 PÄEVA JOOKSUL. W002
Vilho Niitemaan Baltian historia ilmestyi vuonna 1959. Sen uudistamisen lähtökohta on, että teoksen vanhempia aikoja käsittelevät osat ovat säilyttäneet yllätävän hyvin tieteellisen pätevyytensä. Vilho Niitemaa oli maailman johtavia Baltian keskiajan historian asiantuntijoita. Teoksen painopistekin oli Vanhaa-Liivinmaata 1200-1561 käsittelevissä luvuissa. Toisaalta siellä on yhä toinen painopiste, jos Baltian viimeaikaisia tapahtumia halutaan ymmärtää. Silloin virolaiset ja latvialaiset menettivät muinaisen itsenäisyytensä, jota ne eivät koskaan tulleet unohtamaan. Silloin syntyi myös saksalaisvalta ja Tallinnan ja Riian uljaat kauppakaupungit.
Teoksen uudessa laitoksessa aika itsenäisyyden synnystä lähtien on kirjoitettu kokonaan uudelleen. Viron ja Latvian rinnalle on otettu myös Liettua, luodaanpa Liettuan kansalliseen heräämiseen katsaus takautuvasti. Painopiste on itsenäisyyden ajan sisä- ja ulkopoliittisessa kehityksessä, mutta mukana on myös katsaukset talouteen ja kulttuuriin. Toisen maailmansodan dramaattiset vaiheet vievät huomattavan osan toisesta uudistetusta pääluvusta.
Sodan jälkeisestä ajasta käsitellään Baltian maiden poliittinen ja taloudellinen yhdenmukaistaminen muun Neuvostoliiton kanssa, Baltian kulttuurin elpyminen Stalinin kuoleman jälkeen sekä uusin kansallinen herääminen vuoteen 1991 saakka.
2. täyd. pain.
Märksõnad
ajalugu
Baltimaad
Eesti
Läti
Leedu
Hind:
7,00 EURTeema
Ajalugu, militaar ja punanurk alla viimati lisatud:
Ivo Juurvee; toimetajad Kerttu-Liina Tuju, Sirje Endre; konsultant-toimetaja Toomas Mattson, Rääkimine hõbe, vaikimine kuld. Riigisaladuse kaitse Eesti Vabariigis 1918-1940,
SE&JS, 2013, hind: 12,00 eurot
Jaan Ellen, Ei halastust, ei armu. Okupandi salapäevikud. Esimene raamat,
J. Ellen, 2003, hind: 9,00 eurot
Koostanud Isidor Goldman ja Priit Kaldoja, Tallinna legendid,
Perioodika, 1991, hind: 3,00 eurot
Hannes Walter, Sada aastat sõdu. Sada aastat ohvreid,
SE & JS, Eesti Sõjahaudade Hoolde Liit, 2002, hind: 10,00 eurot
Toimetanud Enn Tarvel, Henriku Liivimaa kroonika. Heinrici Chronicon Livoniae,
Eesti Raamat, 1982, hind: 12,00 eurot
Frederik Gerdessen, Toivo Kitvel, Johannes Tilk, Aeg, mehed, lennukid. Eesti lennunduse arengulugu kuni 1940. aastani,
Eesti Entsüklopeediakirjastus, 2001, hind: 25,00 eurot
Rein Zobel, Tallinna keskaegsed kindlustused,
Valgus, 1980, hind: 15,00 eurot
Anto Juske, Vesiveskid,
Valgus, 1993, hind: 9,00 eurot
Eesti Riigiarhiiv; koostanud ja sisuliselt toimetanud Jüri Ant; toimetanud Velly Roots, Kaks algust. Eesti Vabariik – 1920. ja 1990. aastad,
Umara, 1998, hind: 8,00 eurot
Arnold Nugis, Oleg Poletajev, Kodumaa tiibadel,
Eesti Raamat, 1987, hind: 7,00 eurot
Ajalugu, militaar ja punanurk all on 6201 raamatut. Klõpsa
siia, et näha täielikku loendit!