Teema: Maailma ajalugu
Pealkiri:
Baltian historiaAutor(id): Kalervo Hovi ja Vilho Niitemaa
Kirjastus: Tammi
Linn: Helsinki
Aasta: 1991
Originaalkeel:
ISBN: 9513091120
Lehekülgi: 491
Seisukord: ümbrispaber pisut kulunud
Mõõdud: 155 × 225 mm
Suurus: tavaformaadis, kõvas köites
Sisu:
RAAMAT ASUB LAOS, SAADAVAL 3-5 PÄEVA JOOKSUL. W002
Vilho Niitemaan Baltian historia ilmestyi vuonna 1959. Sen uudistamisen lähtökohta on, että teoksen vanhempia aikoja käsittelevät osat ovat säilyttäneet yllätävän hyvin tieteellisen pätevyytensä. Vilho Niitemaa oli maailman johtavia Baltian keskiajan historian asiantuntijoita. Teoksen painopistekin oli Vanhaa-Liivinmaata 1200-1561 käsittelevissä luvuissa. Toisaalta siellä on yhä toinen painopiste, jos Baltian viimeaikaisia tapahtumia halutaan ymmärtää. Silloin virolaiset ja latvialaiset menettivät muinaisen itsenäisyytensä, jota ne eivät koskaan tulleet unohtamaan. Silloin syntyi myös saksalaisvalta ja Tallinnan ja Riian uljaat kauppakaupungit.
Teoksen uudessa laitoksessa aika itsenäisyyden synnystä lähtien on kirjoitettu kokonaan uudelleen. Viron ja Latvian rinnalle on otettu myös Liettua, luodaanpa Liettuan kansalliseen heräämiseen katsaus takautuvasti. Painopiste on itsenäisyyden ajan sisä- ja ulkopoliittisessa kehityksessä, mutta mukana on myös katsaukset talouteen ja kulttuuriin. Toisen maailmansodan dramaattiset vaiheet vievät huomattavan osan toisesta uudistetusta pääluvusta.
Sodan jälkeisestä ajasta käsitellään Baltian maiden poliittinen ja taloudellinen yhdenmukaistaminen muun Neuvostoliiton kanssa, Baltian kulttuurin elpyminen Stalinin kuoleman jälkeen sekä uusin kansallinen herääminen vuoteen 1991 saakka.
2. täyd. pain.
Märksõnad
ajalugu
Baltimaad
Eesti
Läti
Leedu
Hind:
8,00 EURTeema
Ajalugu, militaar ja punanurk alla viimati lisatud:
Allan Klynne ja Cecilia Klynne, Antiikaja rekordid,
Tänapäev, 2005, hind: 6,00 eurot
koostaja ja toimetaja Eve Pärnaste, Eesti Kongress siis ja praegu,
Riigikantselei, SE & JS, 2000, hind: 7,00 eurot
Angus Roxburgh, Raudne rusikas. Vladimir Putin ja võitlus Venemaa eest,
Ersen, 2012, hind: 6,00 eurot
Peep Kärp, Virumaa kroonika 1940–1941. Virumaa punased valitsejad,
Ilo, 2001, hind: 7,00 eurot
Margot Mahlapuu (toimetaja), Kõned, mis muutsid maailma,
Pegasus, 2006, hind: 9,00 eurot
Plantagenet Somerset Fry, Maailma ajalugu,
Varrak, 1999, hind: 9,00 eurot
Seitsekümmend suurt muistset leiutist,
Koolibri, 2007, hind: 9,00 eurot
Graham Hancock, Üleloomulik. Kohtumised inimkonna iidsete õpetajatega,
Sinisukk, 2008, hind: 32,00 eurot
Robert Bauval, Graham Hancock, Tekkeloo hoidja. Inimkonna peidetud päranduse otsimine,
Sinisukk, 2000, hind: 29,00 eurot
Robert Bauval, John Grigsby ja Graham Hancock, Marsi müsteerium. Jutustus kahe maailma lõpust,
Sinisukk, 1999, hind: 19,00 eurot
Ajalugu, militaar ja punanurk all on 6240 raamatut. Klõpsa
siia, et näha täielikku loendit!